Film Co-Operative Camera Cagliostro

Kauppa | Uralin Perhonen | Lillqvist | Kuvagalleria
Ajankohtaista| Yhteystiedot |  In English | Etusivu



 

Katariina Lillqvist

Katariina Lillqvistin kotisivut

Katariinan Lillqvistin uusin tuotanto Faruza valmistuu kesällä 2011.

Lue Katariina Lillqvistin haastattelu!

Lue Film-o-holicin arvio Uralin Perhosesta

Katariina Lillqvist kommentoi ohjaamastaan "Uralin Perhonen"-animaatioelokuvasta syntynyttä kulttuurikeskustelua.

Katariina Lillqvist kuvaa parhaillaan uutta animaatioelokuvaansa Faruzaa Prahassa. Faruza valmistuu kesällä 2011. Edeltäjiensä lailla tulee Faruzakin epäilemättä herättämään keskustelua eri puolilla maailmaa ajankohtaisen aiheensa vuoksi.

Katariinan ohjaama nukkeanimaatio Uralin Perhonen voitti Tampereen kansainvälisten elokuvajuhlien parhaan kotimaisen animaation palkinnon 9.3.2008. Se myös hyväksyttiin Annecyn ja Oberhausenin kansainvälisten filmifestivaalien kilpailusarjaan ensimmäisenä suomalaisfilminä vuosiin.

Katariina Lillqvist (s. 24.05.63) on toiminut elokuvaleikkaajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana yli 15 vuotta. Hän on opiskellut elokuva-alaa niin Suomessa kuin Tsekin tasavallassakin. Lillqvist on  tehnyt enimmäkseen nukkeanimaatioita, mutta hänen töihinsä kuuluu myös dokumenttielokuvia ja radiodokumentteja.

Vuonna 1999 hän perusti muiden filmialan ammattilaisten kanssa Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostron. Katariina Lillqvist on Suomen kansainvälisesti tunnetuin animaatiotaiteilija. 16.11.2006 hänelle myönnettiin Valtion taidepalkinto elämäntyöstään.

Hänen pitkäaikaisin yhteistyökumppaninsa on TV2, jonka ennakkoluuloton linjanveto aikuisanimaation suhteen kantoi hyvää satoa 90-luvulla.

Hänen elokuvansa ovat voittaneet monia kansainvälisiä palkintoja (mm. Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen Karhun 1996).

Katariina on työskennellyt vuosia yhteistyössä Tsekin Tasavallan eturivin animaatioartistien kanssa, muun muassa  Hafanin filmistudiolla (1996 -)  sekä Studio Jiri Trnkalla (1990 - 1996).

Kafka-trilogia (Hiilisangolla ratsastaja , Kamarihaikara ja Maalaislääkäri) oli visuaalisesti erittäin kunnianhimoinen ja rajoja rikkova projekti. Lavastaja Minna Soukan visiot tuulettivat perinteistä tsekkiläistä tekotapaa mennen tullen hyvinkin tehokkaasti - hyvänä esimerkkinä Hiilisangolla ratsastajan kaupunkimaisema joka sai lopulta jopa lukemattoman määrän jäljittelijöitä Prahassa.

Katariinan totutusta poikkeavat dramatisoinnit ravistelivat myös tsekkikollegoiden ajatuksia tehokkaasti - vielä 1990-luvun alussa oli ennenkuulumatonta kirjoittaa animaation päähenkilöksi anarkistinen, tarvittaessa jopa väkivaltainen nainen kuten Tytössä ja Sotamiehessä. Pohjimmiltaan Tyttö ja Sotamies oli kuitenkin pasifistinen teos kuten Maalaislääkärikin - sotaa ei kuitenkaan kaunisteltu ja paha sai lopulta palkkansa. Maalaislääkärin dramatisoinnin pohjana olivat Sarajevon pakolaisten tositapahtumiin perustuvat kertomukset.

Tammikuussa 2005 amerikkalainen Hollywood-tuottaja Frederick Fuchs ja Lillvist tekivät sopimuksen Lillqvistin radiodokumentin "Sirkuksen poika" elokuvaoikeuksista. Lue lisää!

Filmografia ja palkinnot

  • Marie, 1991, nukkeanimaatio, 12´, yhdessä Tuula Pukkilan kanssa
     
  • Hiilisangolla ratsastaja, 1992, nukkeanimaatio, 8´
  • Tampereen Elokuvajuhlien erikoispalkinto 1992, Kettupalkinto Helsinki 1992, TELVIS-palkinto 1992

  • Kamarihaikara, 1993,  9´, nukkeanimaatio
  • Montreal Film Festival: erikoispalkinto 1994,  Cracow Short Film Festival: Green Dragon 1994,  Nordic Panorama 1994: paras animaatio, Stains International Childrens festival: paras animaatio 1995,  Chicago Film Festival 1995: kunniamaininta

  • Tyttö ja sotamies, 1995, 9´, nukkeanimaatio
  • Nordic Panorama: paras animaatio 1995, Tampereen elokuvajuhlat 1996 : kotimaisen kilpailun pääpalkinto sekä kansainvälisen kilpailun raadin erikoispalkinto

  • Maalaislääkäri, 1996, nukkeanimaatio, 16 ´
  • Berlin Filmfestspiele: Hopeinen Karhu 1996

  • Ksenia Pietarilainen, 1999, nukkeanimaatio, 26´
  • Tampereen elokuvajuhlat: kotimaisen kilpailun pääpalkinto 1999

  • Ukkosrumpu, 2001, dokumenttielokuva, 45´, YLE TV1/Yhteistuotannot
     
  •  Romanien Peili, 2001, nukkeanimaatio, 9´

  • Mire Bala Kale Hin  , Tarinoita matkan takaa, 6x 9´, nukkeanimaatiosarja 2001 – 2003

  • Laulu Hirsipuusta, 2002, nukkeanimaatio, 9´

  • Mustan Saaran Legenda, 2002, nukkeanimaatio, 9´
     
  • Balthasarin koira, 2003, nukkeanimaatio, 9´

  • Arvoisa Herra Tarzan, 2003, dokumenttielokuva 40´

  • Radiodokumentteja Ylen "Todellisia tarinoita" sarjalle:
     
  • Svoboda, 1998, toteutus yhdessä Anne Seppäsen kanssa. Tsekkiläisten ajatuksia vapaudesta ensimmäisen samettivuosikymmenen kääntyessä lopuilleen.
     
  • Klimetska-kadun Irena, 2001 – slovakialaissyntyisen Irena Ferencovan pitkä tie Hitlerin työleireiltä Prahan romanikortteleihin.
     
  • Hevosen laulu, 2003 – vanhat romanimiehet ja yksi hevosnainen muistelevat markkinoita, suomenhevosia ja kiertolaiselämää.

  • Sirkuksen poika, 2002, suomalaisen akrobaatin, eläintenkesyttäjän ja elämäntaiteilijan Kalle Nymanin muistot ja sivupersoonat kautta aikojen.
     
  • Koura-palkinto radiodokumenttisarjassa 2002

  • Valtion taidepalkinto 2006.

  • Uralin Perhonen, 2008

  • Tampereen kansainvälisten elokuvajuhlien parhaan kotimaisen animaation palkinto, 2008
     

Kauppa | Uralin Perhonen  |  Lillqvist  |  Kuvagalleria |  Työn alla | Yhteystiedot  |   In English  |  Etusivu