Kameran muisti-projekti

Projektin taustasta ja historiasta

Vuonna 2004 tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäinen animaatio heijastettiin valkokankaalle. Juhlan kunniaksi tamperelaiset animaation ja trikkielokuvan ystävät ryhtyivät talkoisiin ja pystyttivät perinteisen trikkikuvaamon kaupungin sydämeen, Finlaysonin vanhan tehdasalueen suojiin.

Kuvaamon ydin on 35mm trikkikamera, Grass-merkkinen kaunotar vuodelta 1971 jonka ympärillä on kolmen vuosikymmenen aikana tapahtunut melkoinen määrä suomalaisen animaation historiaa. Kamera saapui Suomeen aikoinaan Risto Orkon mahtikäskyllä ja se edusti oman aikansa huipputekniikkaa. Se palveli satoja tuotantoja mm. Fennada-filmillä, Cinevoxilla, Ukonfilmillä ja muissa studioissa. Ihmeellisintä on, että tänään laitteisto on edelleen loistavassa kunnossa – voi vain kuvitella, miten pieteetillä eri mekaanikot ja kameramiehet ovat ”vanhaa rouvaa” hoitaneet näinä vuosina.

Trikkikameran ympärille kerääntyi ennen pitkää myös mittava määrä muuta laitteistoa kuten taustaprojektori ja optiskooppi.
Yksi kameran pitkäaikaisimmista käyttäjistä, trikkikuvaaja Antti Lahtinen muistelee taustaprojektorin asennusoperaatiota :

”Kun taustaprojektori oli saatu onnellisesti rahdattua Suomeen, lensivät amerikkalaiset huoltomiehet perään. He saapuivat mustissa puvuissa ja vetivät kuvaamoon astuttuaan vitivalkoiset hansikkaat käsiinsä. Pian oli projektori kohdistettu millintarkasti paikalleen ja mekaanikot lensivät ylväästi kohti Ranskaa jossa odotti seuraava työmaa…”

Vuosina 1995-2003 kamera sijaitsi Kaapelitehtaan kuvaamossa Helsingissä jossa sen toimintakunnosta vastasivat Muinaismuistoyhdistys sekä Pettufilmi Oy. Tahvo Hirvonen, Anne Lakanen , Heikki Paakkanen ja monet muut animaattorit kuvasivat laitteistolla useita animaatioita, mm. huikealla yhdistelmätekniikalla toteutetun PARATIISIN (Anne Lakanen , 2003)

Syksyllä 2004 Kaapelitehtaan tilan vuokrasopimus loppui ja kamera oli jälleen joutumassa tien päälle. Muinaismuistoyhdistys sekä kameran ” etäomistaja ” Tuula Tukiainen kuitenkin kieltäytyivät luovuttamasta sitä epäasiallisiin tiloihin kuten tarjolla olleeseen kylmään navettaan, mutta aika oli käymässä vähiin eikä neljämetristä kaunotarta helposti voinut sijoittaa edes yksityiseen olohuoneeseen.

Kun kameraa tarjottiin Tampereelle, oli miettimisaikaa varsin vähän. Osuuskunta Camera Cagliostro ja TTVO/ kuvauslinja kuitenkin päättivät jakaa riskin, ja joulukuun räntäsateessa alkoi massiivinen muutto kaupungin nostolava-auton suopealla avustuksella. Rautaputkia, kiskoja ja kettinkejä kantaessa oli kaikilla talkoolaisilla jo tunne siitä, että on kyse jostain suuremmasta kuin pelkän vanhan kameralaitteiston museoinnista.

On kulttuurihistoriallinen kunnia-asia pitää kamera edelleen toimintakunnossa ja siirtää sen käyttöohjeet seuraaville tekijäpolville. Mediamuseon vitriinissä kamera olisi kieltämättä komea, mutta vain aktiivisella käytöllä, koulutuksella ja laitteistoon liittyvän suullisen perinteen pikaisella taltioinnilla saadaan sen sielu säilymään vielä monelle tulevalla animaattoripolvelle, kenties nykytekniikalla hieman avitettunakin.

Projektin tavoitteista

KAMERAN MUISTI- projektin avulla aloitettiin kameraan liittyvä perinteen tallennus mm. tekijävierailuiden, haastatteluiden, vapaamuotoisten ammattilaistapaamisten ja erikoisnäytösten avulla. Luentoja ja harjoitustilanteita taltioitiin videoimalla. Materiaalista koostetaan myöhemmin opetusvideo mikäli editointivaiheeseen saadaan resursseja. Luentomuistiinpanoista saatiin koottua myös uusi manuaali kameran oman, kadonneen käyttökirjan tilalle. (Puhtaaksikirjoitus valmistuu lokakuussa 2004).

Jatkossa pyritään trikkikuvaamo saamaan mahdollisimman laajaan hyöty- ja opetuskäyttöön sekä TTVO:n sisällä että kaupallisessa /riippumattomassa animaatiotuotannossa. Yhteyksiä rakennettiin luentosarjan aikana Turun taiteen ja viestinnän laitokseen, Yleisradioon, Animaatiokiltaan sekä yksityisten tekijöiden ja kameraa hallinnoivan Osuuskunta Camera Cagliostron välille.

Projektin tärkeimpänä tavoitteena kevään aikana oli opiskella teorialuentojen sekä harjoitustöiden avulla trikkikuvaamon toimintaa alkaen kameran latauksesta aina ” ämpärikehitykseen ” asti eli kouluttaa kuvaamoon henkilöitä, jotka mahdollisimman itsenäisesti ja laaja-alaisesti pystyisivät myöhemmin vastaamaan sen toiminnasta.
Varsin pian todettiin, että suuri tilaus olisi myös ammattimaiselle oppisopimuskoulutukselle kokeneen trikkikuvaajan alaisuudessa – kevään niukoilla resursseilla ja talkoohengellä pystyimme saamaan haltuumme perustiedot kameran hienouksista mutta oppimisen nälkä jäi suureksi.

Halusimme myös kartoittaa huoltolinjan ja mekaanikkojen nykyiset työpaikat, yhteistyöhalukkuuden ja varaosien saatavuuden. Ammattimaisia filmikameran rakenteen tuntevia mekaanikkoja on vielä mm. YLEn palveluksessa muutamia, mutta kaikki alkavat kovaa vauhtia lähestyä eläke-ikää. Tässä olisi toisen oppisopimuksen paikka.

TV2:n filmipuolen hienomekaniikan mestarit Matti Saari ja Markku Rajamäki ottivat kameran varaosien metsästyksen sydämenasiakseen ja heidän ansiostaan moni mahdottomuus kävi mahdolliseksi. Nyt kamera toimii, kulkee ja kuvaa kuin nuoruusvuosinaan eikä edes moottorin monimutkaiselta näyttäneitä hihnoja tarvitse hakea sen kauempaa kuin Suomen Trikoon pikkupajasta…Suuri kiitoksemme myös Anssi Mellblomille !

Tekninen tavoitteemme - saada kamera ja sen oheislaitteet käyttökuntoon sekä varmistaa huollon jatkuvuus edes lähitulevaisuudessa - onnistui siis varsin hyvin. Jälleen tosin jouduttiin turvautumaan talkootyöhön , mutta kuvaamon mustaan taikapiiriin eksyneitä se ei suuremmin tuntunut haittaavan.

Tulevaisuus ?

Pitkällä tähtäimellä tavoitteenamme on houkutella Tampereelle monipuolisia animaatiotuotantoja , joissa ammattimaisesti hyödynnettäisiin raskaan trikkikameran monipuolisia mahdollisuuksia. Näin saataisiin tuleville oppisopimusharjoittelijoillekin todellisia työtilanteita. Vilkastuva animaatiotoiminta voisi osaltaan vauhdittaa myös ammattimaisen elokuvastudion saamista Tampereelle ja tehdä tamperelaista elokuva-osaamista tunnetuksi kaupungin ulkopuolella.

Osuuskunta Camera Cagliostron kaksi ensi vuoden projektia on käsikirjoitettu ottaen huomioon trikkikuvaamon tekniset mahdollisuudet- toinen on pitkä dokumentti "Eihän tämä maa minun omani ole" jossa käytetään runsaasti mustavalkoisia trikkikuvia, toinen taas kokeellinen lyhytelokuva Uralin perhonen  jossa mm. taustaprojektorilla on keskeinen osa arkistofilmien, animaation ja fiktion yhdistämisessä. TV2:n Dokumenttiprojekti on mukana ensin mainitussa tuotannossa ja kenties he olisivat myös yksi kuvaamon mahdollisista ”kummeista” tulevaisuudessa…

Nykypäivän digitaalihurmoksessa perinteet ovat varsin uhanalaista tavaraa. Mutta mitä todennäköisimmin vanhojen trikkikuvaajien, kameramekaanikkojen ja filmimateriaalille elämäntyönsä tallentaneiden animaattoreiden tiedot ja taidot ovat kovaa valuuttaa muutaman vuoden päästä kun lopulta huomataan, miten suuresta asiasta on kyse. Animaatioperinnettä on rakennettu huolella ja hartaudella yli ihmisiän- on synti ja häpeä, jos tämän tiedon annetaan nyt painua unholaan.

Ukonfilmin perustaja Tuula Tukiainen kiteytti asian näin: "Meidän sukupolvemme joutui hakemaan tietonsa pieninä palasina maailmalta. 60-luvulla esim. animaatiovärit joko tehtiin itse tai etsittiin ulkomailta. Minä matkustin Espanjaan asti hyvien pigmenttien perässä…Joskus mietin, pitäisikö kadehtia vai sääliä nuoria graafikkoja, joiden tietokoneissa on 8000 värisävyä yhden napin takana"

Projektin tsekkivieras, Jan Svankmajerin luottokuvaaja Miloslav Spála puolestaan kertoi : "Tsekkiläiselle animaatiolle ja koko sosialismin aikaiselle filmiteollisuudelle oli ominaista suunnaton kekseliäisyys : jos jotakin länsimaissa valmistettua kameran osaa tai tietynlaista animaatiokalvoa ei ollut saatavissa, korvikkeet tehtiin itse ja usein alkuperäisversioita matkan varrella parannellen. Mekaanikkomme ja graafiset suunnittelijamme olivat varsinaisia alkemisteja ja kierrätyksen mestareita – olen nähnyt trikkipöydän korjauksessa kerran käytettävän jopa vanhan ompelukoneen osia …Myös Svankmajerin menetelmät olivat omaperäisyydessään vertaansa vailla."

Yhteistyökumppanit

KAMERAN MUISTI I oli ensimmäinen trikki- ja animaatioelokuvan laajapohjainen perinteenelvytysprojekti Tampereella. Mukana hanketta tukemassa olivat seuraavat yhteisöt ja henkilöt :

Osuuskunta Camera Cagliostro / Katariina Lillqvist, Jyrki Kaipainen ja Anssi Mellblom

TAMK / Taiteen ja viestinnän laitos / Ilkka Järvinen , Tarja Mäkinen

Elokuvayhdistys PAUHU/ Arto Koskinen

Tampereen Elokuvajuhlat / Tuula Kumpunen etc.

PEK / J-P Laakso etc.

Pettufilmi / Tahvo Hirvonen ja Anne Lakanen

Suomen Elokuva-arkisto / Lauri Tykkyläinen

Suomen Elokuvakontakti / Heikki Keskinen

TAIK / elokuvataiteen laitos / Kyösti Mankamo

AVEK / Juha Samola

Pirkanmaan Taidetoimikunta

Tampereen kaupungin kulttuuritoimi

Lisäksi tukijoukoissamme oli suuri määrä pitkän linjan trikkikuvaajia, -mekaanikkoja sekä animaattoreita joille kaikille olemme kiitollisia ensimmäisen vaiheen toteutumisesta.

Entä tämän jälkeen?

TTVO:n ja Camera Cagliostron yhteisellä sopimuksella kamera pysyy toistaiseksi Tampereella. Kevään huikea talkoohenki luo osaltaan tulevaisuudenuskoa ainutlaatuisen laitteiston säilymiselle Tampereella, mutta myös julkista tukea kaivataan kipeästi laitteiston käyttö- ja huoltokulujen kattamiseksi. Kameran muisti-projektin rahoitus jäi kaikissa instansseissa haettua vähäisemmäksi ja vaje paikattiin palkattomina luentoina, talkootunteina ja lahjoituksina.

Teemme parhaamme, että laitteiston arvo ymmärrettäisiin Tampereella ja Pirkanmaalla. Käsissämme on ainutlaatuinen kokonaisuus jolla on sekä kansallista että toivottavasti myös pian paikallistakin merkitystä - näin täydellisesti varustettua 35mm trikkikuvaamoa ei koko maassa enää ole !

Millään nykyisellä digi- tai tietokonetekniikalla ei vieläkään pystytä esim. historiallisten valokuvien yhtä loistavaan tallentamiseen kuin kuvaamomme koneilla. Kysymys on hienovaraisista nyansseista, hauraista kuin perhosen siipi- tai ankarasta tekemisen mausta ja mustan raudan tuoksusta joka vetää vertoja vanhan höyryveturin hikoilulle nautinnollisessa ylämäessä.

Elokuvan kulttuurihistoria on Suomessa vieläkin valitettavan uhanalaista aluetta. Valtakunnallinen elokuvamuseo odottaa yhä avajaisiaan, kunniakkaiden elokuvateattereiden alamäki bingosaleina , puolivillaisina lahkolaispalatseina tai kirpputoreina on kansallinen häpeätahra ja vanha filmitekniikka vangitaan mieluusti vitriinien turviin. Mutta uudet, digitaalisen huipputekniikan synnyttämät, televisiot ovat lahjomattomia yhden asian suhteen: ne näyttävät kiusallisen tarkasti, MIKSI filmille ja erityisesti 35mm filmille ei edelleenkään ole löytynyt voittajaa…