|
|
Eihän tämä maa minun omani ollut -romanidokumenttiENSI -ILTA 3.9.2008 ”Eihän tämä maa minun omani ollut”(2008) on Katariina Lillqvistin ohjaama 60-minuuttinen dokumentti Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Elokuvan ensi-ilta on osa kaksipäiväistä romanielokuvafestivaali Kino Kalderasia. Tapahtuma järjestetään elokuvateatteri Kinossa Helsingissä. Sekä elokuvan että festivaalin tuottaa elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro. Keskushenkilönä elokuvassa nähdään laulaja Hilja Grönfors. Hiljan muistojen, laulujen ja arjen sekaan lomittuvat valokuvat sekä arkistofilmit 60-luvun Suomesta, jolloin rotusorto oli arkipäivää ja romanien kotina useimmiten vielä maantie, ruosteinen junanvaunu tai pahvilaatikoista ja aaltopellistä kyhätty tilapäinen mökki. Tänään ” kiertokaaleet ” ovat historiaa ja ensimmäinen kaupungeissa syntynyt sukupolvi varttunut keski-ikään. Silti syrjintä on yhä arkipäivää huolimatta diskriminoinnin vastaisesta lainsäädännöstä. Perinteenkeruumatkallaan halki Suomen Hilja törmää tarinoihin ja asenteisiin, joiden ei uskoisi enää olevan mahdollisia uuden vuosituhannen euro-Suomessa. Elokuva tullaan näkemään ensi vuonna TV2:n Dokumenttiprojektissa. |